Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2020.

Haapamäki 22.8.2020: Kokous paljasti yhdistyksen hallinnon karun tilan

Haapamäen Museoveturiyhdistyksen kevätkokous oli synkkä läpileikkaus siitä, millaiset voimat yhdistystä ohjaavat. Sen jälkeen kun kokouksen puheenjohtajasta oli äänestetty, siirryttiin käsittelemään rikosepäilyä, jonka salaamisen takia tämäkin blogi on olemassa.  Kuten tiedetään, merkittävä joukko jäseniä vaati jo keväällä asian käsittelyä huhtikuulle suunnitellussa kokouksessa. Vaatimus koski sen käsittelyä, mitä rikosepäily merkitsee yhdistykselle, ja tulisiko esimerkiksi vapauttaa henkilöitä tehtävistään prosessin ajaksi.  Selitykseksi toimimattomuudelle annettiin, ettei yhdistyksen tule ryhtyä selvittämään asiaa, vaan se on viranomaisten tehtävä. Aivan niin. Ei rikosepäilyn tutkimista ole kukaan vaatinutkaan. On vaadittu siitä kertomista ja toimenpiteitä, joilla turvataan yhdistyksen uskottavuus sekä varmistetaan, ettei epäiltyjä asioita varmasti tapahdu. Kaikki nämä järkevät asiat jätettiin tekemättä. Hallinto ryhtyi poliisiksi, vaikka aiemmin vastusti juuri sitä Elokuun 22. päivä

Ei enää vain pelkkä yksi rikosepäily

Kaksi kuukautta sitten, kesäkuussa 2020 jouduimme tuomaan julki Haapamäen Museoveturiyhdistykseen kytkeytyvän rikosepäilyn. Julkistimme asian, koska yhdistyksen sisällä sitä ei voinut käsitellä: hallitus esti tilanteen ottamisen kevätkokouksen asialistalle ja näin pimitti vakavan rikosepäilyn jäseniltä. Tämän jälkeen on tapahtunut paljon, ja yhdistyksen toiminnasta on paljastunut muitakin ongelmia.  Yhdistyksen toiminnantarkastajat ovat kesken tarkastusvuoden ryhtyneet selvittämään useita asioita, kuten yhdistyksen taloudenhoitoa. Yksi yhdistyksen toiminnantarkastaja teki heinäkuussa poikkeuksellisen, julkisen ulostulon , jossa hän kehotti yhdistystä toimimaan laillisesti ja puuttumaan ongelmiin. Taloustilanne on ollut heikko jo ennen epidemian vaikutuksia, ja yhdistys elää velkarahalla, jota on otettu mm. puheenjohtajalta. Toiminnantarkastajat tutkivat, onko velat otettu asianmukaisesti ja löytyykö jokaisesta lainasta hallituksen päätös.  Toiminnantarkastajat ovat ryhtyneet selvittämä