Tekstit

Syyttäjä on tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen tästä blogista ja muusta yhdistyksen arvostelusta

Itä-Suomen aluesyyttäjä on huhtikuun lopulla tehnyt odotetusti joukon syyttämättäjättämispäätöksiä koskien Haapamäen Museoveturiyhdistyksen johdon arvostelua.  Poliisin esitutkinnassa kuulusteltiin epäiltyinä lukuisia yhdistystä jollakin tavalla arvostelleita henkilöitä, myös kaikkia tämän blogin kolmea kirjoittajaa. Rikosepäilyjen nimikkeet olivat mm. kunnianloukkaus tai törkeä kunnianloukkaus. Aluesyyttäjä on jättänyt syytteet nostamatta, koska ei ole olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäiltyjen syyllisyyden tueksi. Syyttäjä: vastuuhenkilön on siedettävä arvostelua  Epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin. Tämän blogin kirjoittajat toivat kuulusteluissa esiin sen, että he ovat arvostelleet yhdistystä ja sen johtoa, mutta laillisesti ja kenenkään kunniaa loukkaamatta. Arvostelussa kärkenä ei ylipäätään ole ollut yksittäinen henkilö tai henkilöitä, vaan heidän toimintansa ja yhdistyksen toimintakulttuuri. Yhdistys ei ole oikeushenkilö, jonka kunniaa voisi edes loukata.

Poliisi tutustuu taas yhdistyksen jäseniin

Kevätkokouksessa 2020 uhkailtiin rikosepäilyssä todistaneita. Kesällä 2022 alkoi sekalaisten kunnianloukkausväitteiden tutkinta, kirjoittaa Salattu jäseniltä -blogin A. Ojala. ARGUMENTTEJA JA FAKTOJA - Lukuaika 4 min Liittyessäni Haapamäen museoveturiyhdistykseen, olin täynnä uutta intoa ja ihannetta. Tärkeimpinä asioina pidin alussa arvokkaan kaluston kunnostusta ja yhdessätekemisen iloa. Tuolloin, vuonna 2008, oli mahdonta kuvitella lopputulemaa. Yhdistyksen toiminnassa nousi esiin lukuisia epäkohtia, joita minun oli mahdotonta hyväksyä omatuntoni kautta pienten lasten isänä. Aluksi yritin parantaa asioiden tilaa yhdistyksessä keskustelemalla. Koska suuri joukko yhdistyksen toimintaan tyytymättömiä jäseniä pyysi, asetuin ehdolle ja tulin valituksi hallitukseen. Huomasin kuitenkin pian, että yhdistyksessä piiloteltiin niin suuria salaisuuksia, ettei minulle annettu tietoa edes hallituksen jäsenenä. Salailu johti asioiden julkistamiseen Tulin siihen tulokseen, että pahimmat epäselvyy

Poliisin etsinnästä kaksi vuotta - alaikäisten turvaksi ei ole tehty mitään

Kuva
Kaksi vuotta sitten poliisi teki Haapamäen Museoveturiyhdistyksen tiloihin paikkaetsinnän selvittääkseen alaikäisten turvallisuuteen ja koskemattomuuteen liittyvää rikosepäilyä. Kaksi vuotta on kulunut, mutta yhdistys ei edelleenkään ole määritellyt edes alkeellisimpia käytäntöjä alaikäisten turvallisuuden takaamiseksi. VIATTOMIEN LASTEN PÄIVÄNÄ 28.12.2021 - Lukuaika 7 min Kun johonkin harrastustoimintaan otetaan mukaan alaikäisiä, aikuisilla on ainakin normaaleissa yhteisöissä vastuu heistä. Toiminnan järjestäjällä tulee siis olla vastuullisia aikuisia, jotka huolehtivat alaikäisten turvallisuudesta ja yhteisöllä on oltava selkeät, kaikkien tiedossa olevat pelisäännöt, joiden mukaan nuorten kanssa toimitaan. Kun esimerkiksi viikonloppuna yhdistyksen tiloihin tulee alaikäisiä, tulisi olla nimettyjä aikuisia, jotka vastaavat kyseisen viikonlopun aikana nuorten ohjaamisesta. Haapamäen Museoveturiyhdistyksellä ei tällaisia käytäntöjä ole olemassa. Näin on edelleen, siitä huolimatta, että

Erikoishaastattelu: Nyt puhuu erotettu taloudenhoitaja

Kuva
Jäsenistö valitsi Haapamäen Museoveturiyhdistykselle uuden taloudenhoitajan vuosiksi 2021-2022. Yhdistyksen hallitus kuitenkin syrjäytti hänet omavaltaisesti jo kesällä 2021, ja operaatio viimeisteltiin syyskokouksessa, jossa erottamiselle ei esitetty mitään uskottavia syitä.  Erotettu taloudenhoitaja antaa nyt joukkojulkaisullemme erikoishaastattelun. ARGUMENTTEJA JA FAKTOJA - Lukuaika 9 min Haapamäen museovarikko ja Höyryveturipuiston katto, jolla on osansa tarinassa. (MML) Kun Haapamäen Museoveturiyhdistys kokoontui myrskyisän vuoden 2020 marraskuussa valitsemaan uutta hallitusta, kokoukseen oli yhdistyksen ytimessä valmisteltu täydellinen nimilista ehdotettavista henkilöistä. Jokainen ehdotus sai nopean vastauksen huutokuorolta: "kannatetaan". Esitys kerrallaan meni äänestyksittä läpi. Kunnes vuoroon tuli taloudenhoitajan valinta, ja listalle omaksi yllätyksekseen päätynyt henkilö ehdottomasti kieltäytyi. Seurasi pitkä kierros nimien ehdottelua, eikä kukaan suostunut.

Syyskokous 2021: Taloudenhoitajan ajojahti pääsi tavoitteeseensa

Haapamäen Museoveturiyhdistyksen syyskokous erotti taloudenhoitajan ilman vakavia perusteluita. Taloudenhoitajan vaihtamista ehdottaneesta jäsenestä tehtiin uusi taloudenhoitaja.  Kokouksen kävijämäärää söi kokouspäivämäärän panttaaminen ja yhdistyksen kokouksien uskottavuuden rapautuminen. Yhdistys piti syyskokouksensa 20.11. -21 Haapamäellä. Osallistujamäärää verotti tällä kertaa moni asia. 1. Vaikka kokouksen päivämäärä oli päätetty jo elokuussa, se kerrottiin rivijäsenille aivan viime tipassa, jolloin moni ei päässyt enää paikalle. 2. Yhdistyksen jäsenmäärä on pienentynyt tänä vuonna useilla kymmenillä. 3. Useat jäsenet jättivät tulematta kokoukseen, koska kokousten ja yhdistyksen uskottavuus on mennyt. Jäsenten kokouksissa tekemiä päätöksiä jätetään toteuttamatta, vesitetään tai jopa muutetaan jäsenten tekemiä henkilövalintoja, kuten tänä vuonna on tapahtunut. Taloudenhoitajasta "kirjelmöineitä jäseniä" olikin yksi Tämänkertaisen kokouksen asialista oli jo etukäteen puis

Syyskokous 2021: Lakia rikkova hallitus esittelee eettiset ohjeet

Kuva
Haapamäen Museoveturiyhdistys ry on kutsunut jäsenensä koolle syyskokoukseen 2021.  - Kokouksessa hallitus haluaa jäsenistön päättävän taloudenhoitajan erottamisesta, vaikka hallitus on jo omavaltaisesti syrjäyttänyt tämän. - Ainakin neljälle yhdistyksen jäsenelle on lähetetty selvityspyyntö yhdistyksen arvostelusta. Kokouksen ajankohta kerrottiin jäsenistölle jälleen liki viimeisenä mahdollisena ajankohtana, vaikka tästä on jo aiemmin kokouksissa huomautettu. Mikään ei estäisi kertomasta päivämäärää ajoissa, vaikka asiakirjat eivät olisikaan valmiina. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Jättämällä kutsuminen viime tippaan, merkittävä osa yhdistyksen ulkokehällä olevasta enemmistöstä ei pysty järjestämään tuloaan syrjäisellä paikkakunnalla järjestettävään kokoukseen. Sen sijaan sisäkehällä olevat ovat suurilukuisina paikalla. Voihan se olla aina uudelleen vain sattumaa. Asioiden puolesta kokoukseen on varmasti tiedossa kansainvaellus: niin kutsuva esityslista on. Kokouksessa käsitellään mm.

Kesä 2021: Hallitus palasi asiattomuuksien tielle

Edellinen hallitus käveli toistuvasti jäsenistön yli. Uuden piti edustaa uutta aikaa. Nyt uusi hallitus on siirtänyt sivuun viime syyskokouksen valitseman rahastonhoitajan ilman jäsenistön päätöstä. Kun yhdistys piti syyskokouksensa marraskuussa 2020, kaiken kohinan jälkeen vaihdettiin lähes koko yhdistyksen hallitus. Tällä vaihdoksella varmaankin haluttiin osoittaa, että yhdistyksessä on tapahtumassa tarpeellisia muutoksia. Meillä ei tältä osin ole valitettavasti hyviä uutisia. Viimeaikaiset tiedot yhdistyksestä viittaavat siihen, että hallituksen putsaus oli vain ulkokuvan takia tehty kasvojenpesu, ja entinen meno jatkuu monin tavoin. Juuri saadun tiedon mukaan yhdistyksen hallitus on nimittäin päättänyt vapauttaa yhdistyksen rahastonhoitajan tehtävästään. Rahastonhoitajan, jonka edellä mainittu syyskokous valitsi tehtäväänsä kahdeksi vuodeksi kaudelle 2021-2022. Yhdistyslain mukaan päätökset hallituksen kokoonpanosta ja vastuutehtävistä tekee jäsenistö, joka käyttää yhdistyksissä yl